lauantai 15. kesäkuuta 2013

Toimintasuunnitelma

"Valitsin käsityödiplomin aiheeksi tehtävän 2. Aika ajatonta. Tehtävänantona oli tutkia designklassikoita, jotka kuvastavat aikaa ja ajattomuutta. Tutkimusten jälkeen on tarkoitus suunnitella ja toteuttaa käsityötuote tutkimusten inspiroimana. Valitsin tämän aiheen, koska olen kiinnostunut designklassikoista ja huonekaluista yleensäkin. Aihe kuvasti viidestä vaihtoehdosta parhaiten minua. En ole asettanut sen suurempia tavoitteita, kuin saada työ ja portfolio kunnialla valmiiksi kaikkien muiden koulujuttujen lisäksi.

Tiesin jo ennen aiheen valintaa, että tulen tekemään työn ompelukoneella, mikä se sitten onkaan. En ole koskaan ollut virkkauksen tai neulomisen suurimpia faneja, joten työskentely ompelukoneella on paras vaihtoehto minulle. En ole päättänyt materiaalia valmiiksi vaan etsin erilaisia vaihtoehtoja ja tiedän kun se oikea tulee eteen. Värit olen designklassikoiden jälkeen päättänyt, musta ja valkoinen. Nämä värit toistuvat uudestaan ja uudestaan desigklassikoissa".

Tekemäni kollaasi desinklassikoista



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti